Haastattelut ovat pyörähtäneet käyntiin. Ensimmäiset kokemukset muistiin ja kokemuksiin perustuvan tiedon tallentamisesta ja varsinkin itse haastattelutilanteesta ovat nostaneet mieleen moninaisia pohdintoja. Pohdinnat ovat koskettaneet niin omaa rooliani tiedon kerääjänä, kuin haastattelutilanteita ja tutkimusetiikkaakin.
Kuten ensimmäisessä blogimerkinnässä kerroin, verkostomme ensimmäisessä kokoontumisessa yhtenä aiheena oli muistitieto ja sen kerääminen. En malta tässä olla avaamatta museotoimenjohtaja Hanna-Kaisa Melarannan pitämää puheenvuoroa omakohtaisiin ja yhteisöllisiin kokemuksiin perustuvan historiallisen tiedon keräämisestä.
Muistitietoon perustuva haastattelu ja tiedon kerääminen kiteytyy kolmeen olennaisen elementtiin, jotka ovat; luottamus, kertojan kunnioittaminen ja tiedon tulkinta.
Haastattelijan ja haastateltavan suhde perustuu luottamukseen. Hankkeen sisällä solmitaan kirjallinen sopimus museon ja haastateltavan välille haastattelun tallentamisesta ja arkistoinnista. Tiedon kerääjänä minulla on velvollisuus pitää huolta yksityisyyden suojasta ja tiedon käyttämiseen liittyvistä seikoista ottaen huomioon tarinoiden mahdollinen yksityisluontoisuus. Tarinat siis ovat vain museo- ja tutkimustoimintaa varten.
Haastattelutilanteessa kertoja on pääosassa. Tilanteen tulee olla mukava ja turvallinen meille molemmille, sekä haastateltavan tunnekokemukset huomioon ottava. Muistitietoon perustuva kerronta on lähtökohtaisesti aina totta, joten tarinaa ole mitään syytä epäillä tai lähteä korjaamaan, vaikka haastattelijana itse kokisinkin katsovani asiaa erilaisesta näkökulmasta. Haastattelijana minä voin olla mukana tarinassa vain ohjaamassa ja tukemassa kertojaa, esimerkiksi haastattelun pohjana olevan teemoitellun haastattelurungon avulla. Minulle merkittävää oli kuitenkin hyväksyä se tosiasia, että tarinan kerrontaan perustuvassa haastattelutilanteessa on pystyttävä myös luopumaan valmiiksi suunnitellusta, ja uskallettava astua kysymysten maailmaan intuition johdattelemana. Haastattelemaan oppii vain haastattelemalla.
Kertojan kokemus on aina ainutkertainen ja subjektiivinen riippumatta siitä, perustuuko kertomus haastateltavaan omiin tai yhteisöllisiin kokemuksiin. Näin myös silloin, kun samaa tarinaa olisi kertomassa ryhmä tai yhteisö. Kokemuksen subjektiivisuus tulee aina tiedostaa, suuretkaan tunteet eivät aina näy haastattelijalle ulospäin! Haastattelijana minun tulee tiedostaa myös omat tunteeni, asenteeni ja elämänkokemukseni tuomat sävyerot haastattelutilanteessa, ja pyrkiä häivyttämään niiden mahdollinen vaikutus kerättävään tietoon.
Itsetuntemus ja reflektio ovat hyvän haastattelijan tunnusmerkkejä. On siis tärkeää oppia tiedostamaan omat puutteensa ja vahvuutensa, mutta on opittava olemaan myös armollinen itselleen ja virheilleen.
Yhteistyöterveisin
Tytti
